22.2.2018

22.2.2018
Danny

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

HELENAN MIETTEITÄ

Tänään on sunnuntai ja jo 30. päivä joulukuuta 2012. Päivä on harmaa ja pilvinen ja on plusasteita 2. Lumet saavat kyytiä, kun on luvassa vielä vesisadettakin moneksi päiväksi.mutta sehän on vaan hyvä asia, että lumet sulaa, niin silloin ei talvikaan tunnu niin pitkältä. Vai tuntuuko sittenkin?

Tämä blogini on minun ensimmäinen blogini, joten yritän vaalia tätä edelleenkin. Tämä on kuin ensimmäinen lapsi, jota pitää vaalia hellästi.

Mutta mitäpä on tapahtunutkaan tämän vuoden puolella? Paljon on tapahtunut , joten sen voin sanoa heti!

Vuosi sitten vietimme talvesta 5 ihanaa kuukautta espanjan auringon alla Torreviejan ihanassa kaupungissa Välimeren tyrskyjä kuunnellen. Siellä on aivan mahtavaa olla ja saimme jo monia hyviä ystäviäkin, joihin olemme pitäneet yhteyttä. Siellä ollessa kävimme Brasiliassakin ystäviemme luona, jossa olimme pari kuukautta nauttien auringon lämmöstä toisella puolen maapalloa.
Sitten kun tulimme kotiin maaliskuun lopulla, niin olikin pian muutto edessä ja nyt on oma, lämmin, ihana koti nimeltä Väinönlinna, josta emme pois lähde. Täällä toimii terveyspalvelut hyvin ja oma lääkärini turvallisissa käsissä on hyvä olla.

Vielä me piipahdimme täällä ollessamme eli lokakuussa Turkin Alanyassakin, jossa olimme hotellissa kaksi viikkoa täysihoidossa. Mutta Turkki ei vedä puoleensa kuten Espanja, johon me vielä palaamme monet kerrat.

Mutta nyt on joulukin jo mennyt ja odottelemme uutta vuotta uusin voimin. Onneksi rakas tyttäreni asuu tässä likellä, joten käymme hänen luonaan kahvilla hyvin usein.

Me olemme käyneet myös kirppiksillä ja sieltä onkin tarttunut mukaamme aikamoinen liuta pehmoja eli ötököitä, jotka ovat valloittaneet olohuoneen sohvan ja nojatuolit täysin. Myös sieltä on hypännyt syliini paljon nukkeja, ihania, ihania nukkeja, joille teen vaatteita. Tällä hetkellä taitaapi olla nukkejakin kertynyt jo 79, joten jos menemme kirppiksille, niin lisäähän sieltä vaan tulee koko aika. mutta minusta on niin kiva suunnitella niille vaatteita ja kun vaatteet valmistuva niin nopiasti, niin heti näkee kättensä tuloksen.

No, tässäpä tämä vuosi lyhykäisyydessään ja joka on ollut aivan ihana vuosi, kuten nämä viimeiset 12 vuottakin, jonka olen saanut olla yhdessä rakkaan puolisoni kanssa. Yhdessä on eletty niin ilot kuin surutkin ja menetykset. Mutta elämä jatkuu ja uusia suunnitelmia on jo tiedossa.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa ja turvallista uutta vuotta 2013!

torstai 6. joulukuuta 2012

HELENAN AJATUKSIA

Tänään on torstai ja 6. päivä joulukuuta eli Itsenäisyyspäivä. Pakkasta on siinä -5 asteen tienoilla, joten onhan se hieman jo lauhtunutkin. Tänään on siis pyhä ja muutenkin suuri päivä, kun juhlimme Suomen itsenäisyyttä kuka milläkin tavalla.

Mutta me täällä Väinönlinnassamme nautimme rauhasta ja hiljaisuudesta. Olemmehan jo asuneet tässä omassa kodissamme yli kahdeksan kuukautta, joka aika on mennyt kuin siivillä sairauksistani huolimatta. Olemme käyneet ahkerasti kirppiksillä ja sieltä olenkin lähtenyt aina hymyssä suin ja syli täynnä ihania tavaroita, joita joku ei vain ole tarvinnut. Minun syliini hyppää aina nuket ja pehmot eli ötökät, kuten me sanomme. Sitten teen kaikille nukeilleni vaatteita joko virkaten tai kutoen. Käsieni vuoksi en oikein jaksa itselleni tehdä paitsi että ainakin joulun jälkeen olen ajatellut tehdä keskeneräiset työni valmiiksi. Nukeille tekee niin nopiasti ja näkee heti miten se on onnistunut.
Mutta tällaisia kuvia napsailin heistä:
 Tässä ovat iloiset sohvan valtaajat...
 ...ja sängyn valtaajat väliaikaisesti...
 ...ja tässä uutta joukkoa Märtha suurimpana...

 ...ja sain myös tällaisen kauniin rottinkihyllyn...
 ...ja Steffin perhe ja uusia tulokkaita...
 ...ja näin sai uusi hylly nuket järjestykseen, joten tarpeeseen se vaan tuli...
 ...tässä Silja ja Hans, joille olen jo tehnytkin uudet vaatteet ja joista kuvia enemmän blogissani Spanish home - sweet home...
...Sabrina sai siskonsa Adalminan ja he ovatkin kuin kaksi marjaa.

Minä vaan olen aina ollut nukkemaakari ja olen sitä edelleenkin. Minulla on jo 76 nukkea, vaikka en minä sitä laske, vaan kun sieltä joku hyppää syliini, niin hän saa uuden kodin.

Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein hyvää ja rauhallista Itsenäisyyspäivää ja iloista joulun odotusta!

perjantai 2. marraskuuta 2012

TULI VAAN SELLAINEN TUNNE, JOTTA...

Tänään on perjantai ja 2. päivä marraskuuta. Sää on syksyisen harmaa ja sateinen asteiden ollessa vain +5. Kuten otsikkokin kertoo, niin tuli vaan sellainen tunne, että nyt päivitän tämänkin blogini taas pitkästä aikaa. Mutta syyn olenkin kertonut jo toisessa blogissani eli spanish home- sweet home blogissani, joten sitä en lähde enää kertaamaan. Nyt kuitenkin saan pikku hiljaa voimia takaisin, vaikka ääntä ei tulekaan ainakaan vielä, mutta jospa sitten joskus...

Turkin Alanyan matkamme meni oikein hyvin muutoin, paitsi että mekin sairastuimme vatsatautiin, kuten niin monet muutkin. Mutta onneksi lääkärini oli tarkka ja antoi mukaamme antibioottia juuri vatsataudin varalta ja se toki auttoi. Olimme Alanyassa vain kaksi viikkoa, jotka olivat aivan ihania ja lämpimiä. Mutta silti emme enää kaipaa minnekään muualle kuin Torreviejaan ja sinne me menemmekin taas huhtikuussa, joten odoteltavaa riittää. Kuitenkin nyt odottelemme joulua ja joulun valoja, sillä viime joulun vietimme juuri ihanassa Torreviejassa. Nyt vietämme joulua yhdessä rakkaan tyttäreni kanssa.

Mutta enpä tämän enempää enää kirjoittele, vaan toivottelen teille täällä kävijöille oikein mukavaa vikkonloppua ja rauhallista pyhäinpäivää!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

BLOGIN HENKIIN HERÄTTÄMINEN

Tänään on sunnuntai ja 23. päivä syyskuuta. Taivas on ollut koko päivän jälleen harmaiden pilvien peitossa. Asteita on ollut vain +13. Luvassa on ennusteiden mukaan edelleenkin pilvistä ja sateista, kuten on ollut koko kesäkin eli kesästä ei oikein kukaan ole tiennyt mitään. Mutta meitä onnistaa, sillä me pääsemme viikon kuluttua etelän lämpöön ainakin kahdeksi viikoksi. Katselemme ja tutkimme paikkaa ja suunnittelemme uutta reissua ensi keväänä. Nyt kuitenkin vietämme ihanan joulun täällä omassa kodissamme Väinönlinnassa.

Tänään olen koko päivän tutkinut näitä blogejani, kun täällä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista kummaa. Niinpä ajattelin hieman tätäkin blogiani herätellä henkiin uudestaan ja onhan tämä minun vanhin blogini.

Tällä kertaa vain tällainen pieni päivitys ja toivotan teille täällä vierailijoille oikein mukavaa uutta viikkoa!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

IHANIA KESÄN 2011 MUISTOJA

Tänään on keskiviikko ja 7. päivä syyskuuta. Aurinko paistaa ja asteita on +12, mutta +18 on luvattu. Aivan ihana syksyisen raikas sää.


Muistelen mennyttä, ihanaa kesää, jonka sain viettää rakkaitten lastenlasteni kanssa. Toivottavasti vielä tulee monen monta yhtä ihanaa kesää meille kaikille.


Olimme Landella viettämässä juhannusta ja siellä oli muitakin lapsia ja näitä nelijalkaisia ystäviämme oli myös paljon.
Oli tummat pilvet ja sateenkaari...
                   ...oli juuri trimmattu Nono ja Oona...
                         ...oli Nono isä...
                          ...ja oli Oona äiti...
             ...sekä heidän pieni kultansa Siru.


Kiitos teille kaikille ihanista muistoista! Rakastan teitä kaikkia!

tiistai 6. syyskuuta 2011

TERVETULOA - BIENVENIDA - WELCOME AGAIN HERE!

Tänään on tiistai ja 6. päivä syyskuuta. Aurinko paistaa ja asteita on +19, mutta luvassa on illalla sadettakin. Mutta pyykit kuivuvat vielä ulkona tuulen iloisesti niitä heilutellessa.


Katselin näitä vanhoja blogejani ja ajattelin tännekin  jotain raapustella, jos vaikka heräisi vielä henkiinkin jonain päivänä. Tämä blogini on vanhin ja totisesti myös rakkain minulle. Olen pitänyt tätä jo yli 4 vuotta, joten en oikein voi lopettaakaan, vaikka niin olen yrittänytkin. Anteeksi, blogini!


Seuraavaksi aion vaihtaa uuden,kauniin pohjan. Mutta paljon on tapahtunut näinä aikoina, kun en ole tänne kirjoitellut. Vaan pitemmittä puheitta kerron vain lyhyesti, että lokakuun lopulla lähdemme Espanjan auringon alle ja 5 kuukaudeksi. Ja se tuntuu tosi ihanalta päästä täältä kylmästä ja pakkasista pois.


Mutta nyt toivottelen teille kaikille, jotka tänne piipahdatte, oikein mukavaa syksyn jatkoa ja pitäkää itsestänne huolta!





keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

PITKÄSTÄ AIKAA KUULUMISIA SIRULANDIASTA

Tänään on keskiviikko ja 9. päivä maaliskuuta. Päiväksi on luvassa jo plusasteita ja aurinkokin paistaa pilvettömältä taivaalta. Talitintit lentelevät ja tuovat iloa meille viserryksillään. Siispä, kevät tekee tuloaan ja kova talvi on takanapäin.


Nyt olemme asuneet täällä luonnon keskellä jo kolmisen viikkoa ja täällä on tosi, tosi hyvä olla. Vielä ei kaikki tavarat ole löytäneet omia paikkojaan, mutta kyllähän ne lopuksi vielä löytävät.


Olen kutonut aika paljon ja etupäässä sukkia, mutta nyt on tullut ainakin pieni paussi tämän pyörtymisen takia. Minulla kun  on jälleen flunssa ja raju virtsatietulehdus, joka jälkimmäinen ilmeisestikin aiheutti pyörtymiseni ja kaatumiseni. No, toki olisi vammat jääneet vähäisemmiksikin, jos en olisi lähtenyt juoksemaan kohti sänkyä. Minä jäin vain metrin verran sängystä, kun kaatusin ja satutin itseni. No, sattuuhan sitä kaikenlaista, kun vanhaksi tulee. Mutta nyt ainakin osaan olla varovaisempi enkä lähde juoksemaan, vaan rauhallisesti liikuskelen.




Näillä rakkaani ostamilla tulppaaneillani toivotan teille kaikille oikein leppoisaa ja aurinkoista kevättä!


Ja tässä löytynee vielä kolmet kutomani sukat, jotka lähetän tyttärelleni.


Ja meidän pieni ja suloinen Sirumme oma purutikku suussaan. 
Ja kuten huomaatte, niin minulla on sama muoti naamataulussani kuin Sirullakin. Mutta elämä hymyilee sittenkin!


Oikein mukavaa kevättä teille kaikille, rakkaat lukijani, ystäväni, ja pitäkää itsestänne huolta!

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

PITKÄSTÄ AIKAA...

Tänään on sunnuntai ja 27. päivä helmikuuta. Pakkasta on enää -2 astetta ja aurinkokin paistaa puiden lomitse häikäisten silmiäni, joten vedin verhon eteen. Sorry, aurinko armas!


Elämä täällä Sirulandiassa on sujunut erittäin hyvin ja voimme vain todeta, että kyllä maalla on sittenkin mukavaa. Enpä täältä lähtisi koskaan pois!


Mutta nyt en ajatellut kertoilla kuulumisiamme, sillä olen kertoillut niistä jo muissa blogeissani. Mutta ajattelin laittaa tännekin joitain Sirun kuvia.



Tässä Sirumme nautiskelee purutikkunsa kanssa


Nyt toivottelen teille kaikille, rakkaat lukijani, ystäväni, oikein ihanaa ja aurinkoista kevään odotusta!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

SIRULANDIA ESITTÄYTYY 20.2.2011

Tänään on sunnuntai ja 20. päivä helmikuuta. Ulkona on kova pakkanen, -28 astetta, siis täällä etelässäkin.


Tänään on suuri päivä, sillä 16 vuotta sitten minusta tuli mummi. Olin niin onnellinen, kun sain ensimmäisen lapsenlapseni syliini. Hoidin häntä hyvin paljon. Nyt saan seurata häntä jo 16 vuotiaanakin, jolla on aika selvät sävelet tulevaisuuttaan ajatellen. Mutta tänään juhlimme kakuin ja limuin ja kahvein ja olemme kaikki yhdessä. Onnea sinulle, lapsenlapseni, olet rakas minulle!


Me siis pakkasimme kamppeemme ja muutimme tänne etelämmäksi. Täällä on hyvin kaunista. Luonto on kaunis niin talvipakkasella kuin kesähelteilläkin. Meillä on kaikki palvelut nyt aivan likellä. Sirulla on hyvä juoksennella lähellä olevassa metsikössä. Olemme erittäin tyytyväisiä ratkaisuumme ja nyt vain nautimme elämästämme lastenlastemme kanssa.


Ja laitan tännekin hieman kuvia olohuoneemme kirjahyllystä, jonka esineistöä syntymäpäiväsankarimme järjesti erittäin hyvällä lopputuloksella.






Rakas mieheni laittoi kaikki parisenkymmentä nukkeani tuonne korkealle ylätasanteelle hymyilemään mummin toivomuksesta(=määräyksestä?).


Mutta nyt on siis Unelmakoti sulkeutunut ja jäänyt Poriin ja tässä avautuu uusi kotimme Sirulandia täällä rauhallisessa Hämeessä.


Nyt toivottelen teille kaikille, rakkaat uudet ja vanhat ystävät, lukijat, oikein leppoisaa ja rauhallista sunnuntaita!

perjantai 4. helmikuuta 2011

UNELMAKOTI SULKEUTUU

Tänään on perjantai ja 4. päivä helmikuuta. Asteita on vain -1 astetta, joten keväältä tuntuu jo todellakin.


Unelmakoti elää ihania aikoja ja uudet tuulet puhaltavat leppeästi jälleen. Mitä Unelmakodissa tapahtuu, niin siitä en aio kertoa, sillä kerron siitä sitten myöhemmin, kun on jo tapahtunut. Mutta hyvää tulee tapahtumaan, sen voin kertoa.


Laitan tänne myös joitain kuvia suloisesta Sirustamme, josta on tullut jo "iso tyttö", 3 kuukautta.


Samalla toivottelen teille kaikille, rakkaat lukijani, oikein mukavaa helmikuuta ja pitäkää itsestänne ja toisistanne hyvää huolta!



                        Tässä on siis erittäin suloinen Sirumme!

perjantai 28. tammikuuta 2011

UNELMAKODIN KUULUMISIA 28.1.2011

Tänään on perjantai ja jo 28. päivä tammikuuta. Eli nyt on tammikuukin pian mennyttä ja alkaa helmikuu ja kuten vanha kansa sanoo, niin helmikuussa helisee. Mutta asteita on tänään ollut ihanat +4  ja aurinkokin on paistanut jonkin tunnin taivaalla. Mutta yhä valoisampaa on sekä aamulla että illalla eli kyllä se kevät ja kesäkin vielä tulee.


Unelmakotiin kuuluu siis erittäin hyvää ja helmikuu onkin hyvin kiireistä aikaa ja sitten alkaa oikea nautinto aika, mutta siitä sitten myöhemmin.


Nyt nautimme tästä pikkuruisesta pallerostamme joka päivä, sillä hän on niin suloinen. Hän on ollut jo ulkonakin, mutta tekee vain hyvin lyhyitä lenkkejä näin alkuunsa. Helmikuussa on myös hänen toinen rokotuksensa, joten kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu ja pikkuinen Siru kasvaa joka päivä.


Laitan tähän nyt joitakin kuvia, joita nappasin kamerakännykällä pitkästä aikaa. Samalla toivotan teille kaikille, rakkaat lukijat, oikein mukavaa ja nautinnollista viikonloppua!


                                      Näin suloinen hän on!

lauantai 22. tammikuuta 2011

SIRUN KUVIA 22.1.2011

Tänään on lauantai ja 22. päivä tammikuuta. Asteita on ollut -3  ja aurinkokin on paistanut.


Eilen Siru täytti jo 3 kuukautta, joten laitan tähän nyt tänään ottamiani kuvia hänestä. Mutta on hän niin suloinen!


Toivotan teille kaikille oikein mukavaa viikonloppua ja turvallista uuden viikon alkua!





                       Suloinen Sirumme 3 kuukauden ikäisenä.

torstai 13. tammikuuta 2011

LOVELY SHOW OF SIRU

heidihelena has sent you a Show created in Picnik.



Check out this Picnik Show!

Click here to view the slideshow or paste this URL into your browser: http://www.picnik.com/show/id/11773285897_j2CZM

tiistai 11. tammikuuta 2011

LISÄÄ VIDEOITA SIRUSTAMME

Tässäpä on pieni videopätkä suloisesta Sirustamme 11 viikkoa.

torstai 6. tammikuuta 2011

UUSI PERHEENJÄSENEMME 6.1.2011

Tänään on torstai ja loppiainen ja 6. päivä tammikuuta. Meille on tullut uusi ihana perheenjäsen nimeltä Siru. Hän on vasta 10 viikkoinen, mutta niin ihana ja energinen ja suloinen. Tämä vuosi alkoi erittäin hyvin ja tunnen itseni hyvin onnelliseksi.




                  Tällainen suloisuus on meidän Siru vauvamme.


Nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa loppiaista!