22.2.2018

22.2.2018
Danny

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie...






Tänään on sunnuntai ja 7. päivä maaliskuuta. Koneeni näyttää asteita olevan vielä -8 ja aurinkoa ei näy lämpöä tuomassa. Mutta kyllä se aurinkokin vielä tulee loistamaan meille ja sulattaa lumet pois. Kunpa se sulattaisi myös ihmisen sydämen niin, että me jokainen voisimme hyväksyä toisemme sellaisina kuin olemme!
Laitan myös tähän erään kauniin muistovärssyn minun ikivanhasta muistoalbumistani.

Etsi aina elämässä,
kaunista ja hyvää.
Kaunis taimi sydämessä
kasvaa kultajyvää.

Tämän kauniin värssyn myötä toivotan teille kaikille ihanaa sunnuntaita ja turvallista päivän jatkoa!

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Miljoona, miljoona, miljoona ruusua, tuoksua, tuoksua, tuoksua rakkauden...









Tänään on lauantai ja 6. päivä maaliskuuta. Aamulla kun silmäni aukaisin, niin näin aivan sinisen taivaan, jossa paistoi hyvin kirkas aurinko. Ja koko päivän on tuo kirkas möllikkä meitä hellinyt. Pakkasherrakin alkaa sanoa meille hyvästit, kun on enää -1 astetta, vaikka yöllä se pakkasherra toki pitää vielä otettaan. Mutta katsotaanpas kumpi voittaa pakkasherra vaiko aurinko. Mutta voihan olla, että he ovatkin sovussa keskenään ja aurinko hallitsee päivää ja pakkasherra yötä. Sovussa eläminenhän on sitä parasta taitoa. Näin on meillä ollut jo 10 vuotta! Ei riitoja, ei huutoja, ei hermostumisia, vaan ainoastaan lämpöä ja rakkautta ja rauhaa!
Mutta nyt aloitinkin höpisemisen täällä ja samalla lopetankin sen ja siirryn muihin blogeihini höpisemään jotain asiaa tai asian vierestä.
Nyt toivotan teille oikein mukavaa, leppoisaa ja aurinkoista päivän jatkoa ihan jokaiselle, joka tänne poikkeaa! Ja minäpä kiiruhdan nyt soittelemaan!

perjantai 5. maaliskuuta 2010

My new handworks - Käsitöitäni

Tänään on jo taas perjantai ja 5. päivä maaliskuuta. Aurinko on loistanut aivan pilvettömältä taivaalta ja räystäistä tippuu jo vettä. Se on sitä kevään ensi merkkiä! Asteita on vain -4 astetta. Aurinkoa on luvassa jatkossakin, jeeee!
Olen virkannut pikkuisille nukeilleni vaatteita ja tehnyt myös kynäkotelon, jossa voi pitää kynää ja lasejani.
Tänään me taas herkuttelimme ja söimme porsaanulkofileekääryleitä raasteiden ja salaatin kera. Sitten keitimme latteet ja nautimme mustikkapitkoa ja Viennetta jäätelökakkua ja nyt on kylläinen olo. Meille on jotenkin jäänyt tämä juhliminen päälle, vaikka onhan tämä kokonainen vuosi oikea juhlien vuosi, joten voimme hyvin kaikesta nauttiakin.
Tällaisia olen siis saanut aikaseksikin.
Tässä siis virkkasin myssyn ja rantamekon konttaavalle nukelle ja tuolle toiselle tein kiinteiden vaatteiden päälle mekon ja hatun


Tässä on konttaava nukke henkselihame ja myssy virkattuja
 Tälle nukelleni virkkasin mekon ja hatun
Tässä on virkkaamani kynäkotelo pöydälleni


Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa ja aurinkoista päivän jatkoa ja nauttikaa elämästänne ja pitäkää itsestänne huolta!

torstai 4. maaliskuuta 2010

Flower wishes to you who will visit here!







I wish all of you 
good night - bonne nuit - boa noite - Gute Nacht!

Everything has Beauty but not everyone sees it!






Tänään on torstai ja 4. päivä maaliskuuta. Sää on ollut sekalainen eli on sadellut hieman lunta, mutta on aurinkokin loistanut olemassa olollaan. Asteita on -4. Siispä kevättä kohti menemme koko ajan.
Tänään on ollut hieman kiireinen päivä, mutta olen toki saanut jotain aikaseksikin. 
Teimme karitsanpaahtopaistipihvejä ja jälkkäriksi keitimme latteet ja Viennetta jäätelökakkua siinä samalla nautiskelimme. Ja hyvää olivat molemmat!
Sain myös pikkuiselle nukelleni uuden mekon valmiiksi ja hattuakin aloitin jo tekemään, mutta Flip Floppi kerä hyppäsi syliini, joten ei auttanut muu kuin ruveta siitä virkkaamaan kynäkourua itselleni tähän pöydälle. Pitäähän kynällä olla hyvä makuualusta. Laitan ehkäpä jo huomenissa kuvia näistä kaikista, mitä olen tehnyt.
Nyt on massut täynnä ja ilta alkaa hämärtäy, vaikkakin on jo valoisaa aika pitkälle iltaan.
Mutta nyt toivottelen teille oikein mukavaa illan jatkoa ja kilkutelkaahan puikkoja ahkerasti!

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Enjoy your day!






Tänään on keskiviikko ja 3. päivä maaliskuuta. Lunta on hiljalleen sadellut, mutta sehän syö tuota vanhaa lunta vaan pois. Ja pikkupakkasta pitänee nyt eli vain -4 astetta. Koskahan se aurinko tulee meitä jälleen tervehtimään? No, se onnen päivä on edessäpäin!
Tänään en ole vielä ainakaan saanut mitään aikaseksi, kun silmät sanoo vain lups, lups, joten Nukku-Matti se taikapussillaan taitaa heitellä jo sitä unihiekkaa silmiini.
Mutta eilen sain yhdelle pikkuiselle nukelleni mekon melkein valmiiksi, joten sitä pitänee sitten jatkaa latteen ja kakun syönnin jälkeen.
Tänään emme aio mennä vesijuoksuunkaan, kun on tällainen väsymys päällä eli olisikohan se stressiä jonkinlaista, luulen ma.
Mutta menen eteenpäin tässä pikkuhiljaa vaan. Nyt kuitenkin toivotan teille kaikille oikein mukavaa keskiviikko päivän jatkoa ja viikonlopun odotusta!

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Juhlat jatkuvat tiistaina...We are still celebrating on Tuesday...







Tänään on tiistai ja 2. päivä maaliskuuta. Aamulla kävin laboratoriossa ja kaikki kokeet ja matkat hoituivat puolessa tunnissa.
Minulla oli tottakai myös käsityö mukana. Tein eilen konttaavalle nukelle myssyn johon sitten virkkasin langasta myös nauhan siellä muutaman minuutin odotuksessa. Nyt on nukke jälleen valokuvausta vaille.
Tänään me vielä jatkamme juhlimista jälleen prinsessa-kakulla ja pitihän se arvata, että rakkaani yllätti minut ja toi mukanaan myös Marabouta, njam. Ei siis tällä kertaa ole huolta kolesteroleista.
Huomenna on taas kuitenkin vesijuoksu, joten kyllä ne kalorit siinä jo alenee, kun juoksemme 500 metriä. Ja juoksun jälkeen on vielä tiedossa toinen puoli kakkua latteen kanssa.
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa tiistaipäivän jatkoa ja pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta ja nauttikaa elämästänne. Jokaisen ihmisen elämä on arvokas ja myös jokaisen elollisen olennon!

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Happy birthday, my love!






Tänään on maanantai ja 1. päivä maaliskuuta ja siis oman, rakkaani syntymäpäivä. Tänään on satanut räntää koko päivän ja asteita on +1 ja luvassa on samanlaista useita päiviä. Mutta mikäs täällä korkeuksissa on katsellessa ikkunaan tulevia pisaroita. Ja vanha kansahan sanoo, että räntä tai lumi syö vanhaa lunta pois, joten eiköhän tämä ole jo yksi kevään merkeistä.
Me olimme tänään taas vesijuoksussakin ja juoksimme 500 metriä. Ja kyllä tuntuu hyvältä ja oli ihan hirmuinen nälkä, kun tulimme kotiin. Ja kotona oli kaksi iloista hännänheiluttajaa vastaanottamassa aina yhtä iloisesti. Vaikka ei olisi kuin muutaman minuutin pois kotoa, niin siitäkin he riemuitsevat kun tulemme kotiin jälleen. He ovat niin ihania ja vilpittömiä. 
Aloitin myös tyttäreni pienelle konttaavalle nukelle virkkaamaan uusia vaatteita. Minun piti tehdä housut, mutta siitä tulikin liian iso ja tein hameen ja oikein olkaimien kera. Aika hyvä siitä tulikin. Nyt aloitin virkkaamaan hattua. Saas nähdä millainen siitä tulee. Mutta helppohan se on tehdä, kun on mallinukke vieressä.
Mutta nyt on tullut aika toivottaa teille kaikille oikein leppoisaa päivän jatkoa ja pitäkää itsestänne huolta!

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

My old dolls with their new dresses

Tänään on sunnuntai ja 28. päivä helmikuuta eli helmikuun viimeinen päivä jo illassa.Tänään on satanut koko päivän vettä ja räntää vuorotellen, joten jospa se sulattaisi myös isot kinokset pienemmiksi. Asteita on ollut koko päivän +1.

Olemme myös jatkaneet juhlimista eli tänään olemme nauttineet latteen jäätelön kera ja myös Justina ja Unelma saivat oman osuutensa.

Sain myös valmiiksi Riitta-nuken uudet vaatteet, mekon, hatun ja mamelukit, jotka siis tein omasta päästäni virkkuukoukun viuhtoessa eteenpäin aivosolujen antamilla käskyillä.

 Tässä siis Riitta-nukkeni 60 vuotias on saanut uuden mekon, hatun ja mamelukit
 
 
Tässä siis mamelukit, jotka onnistuivatkin yli odotukseni
Tässä on samoin 60 vuotias Irma nukkeni ja uusi mekkonsa
 
 Ja tässä hieman lähempää kuvattuna virkattua mekkoa

Tässä on siis nämä vanhimmat nukkeni. Seuraavat nukkeni laitan blogiini http://paivatyhteenliittyy.blogspot.com.
Toivotan teille kaikille oikein leppoisaa illan jatkoa!

Liebe Grüsse am Sonntag! Bon dimanche!







Tänään on sunnuntai ja 28. päivä helmikuuta. Ulkona sataa vettä ja räntää vuorotellen ja asteita on +1. Tänään on oikein oiva ja hyvä päivä kutoa tahi virkata kotona lämpimässä.

Me soittelimme äsken ja minä harjoittelen nyt soittamista näppikselläni, kun se painaa vain 5 kiloa ja pianohanurini painaa 10 kiloa. Näppiksellä on sen puolesta paljon helpompi soitella.

Olen saanut myös Riitta nukelleni valmiiksi mekon ja hatunkin. Otan kuvia hieman myöhemmin, sillä rakkaani kutsuu minua jo latteelle ja jäätelölle näin syntymäpäivän kunniaksi, joka on huomenna.

Tässäpä taas tällä kertaa ja enemmän joskus toiste.
Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta ja mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!

perjantai 26. helmikuuta 2010

Ich wünsche Dir ein schönen Freitag und ein superschönes Wochenende!







Tänään on perjantai ja 26. päivä helmikuuta. Pakkasta on enää vain -5 astetta. Pian on helmikuukin mennyt ja maanantaina on jo maaliskuun 1. päivä. Se on meillä syntymäpäivä, sillä rakkaani täyttää silloin vuosia. Sitä pitää juhlia jo tänään Prinsessakakun ja latteen kera.
Mutta tässäpä tällä kertaa ja ehkäpä jo huomenna taas kirjoittelen enemmän.
Toivottelen teille oikein mukavaa päivän jatkoa ja leppoisaa viikonlopun alkua ja pitäkäähän itsestänne huolta!

torstai 25. helmikuuta 2010

New photos 25.2.2010

Nyt minun on ihan pakko lisätä muutamia kuvia, joita juuri äsken napsin. 
Me ostimme nimittäin tänään olohuoneeseemme uuden valaisimen, jonka minä valitsin netistä ja jonka rakkaani sitten haki kaupasta. Nyt valaisin on jo katossa ja me molemmat hykertelemme hyvin tyytyväisinä ja ihailemme kaunista valaisinta. Laitan kuvaa myös Puro Batik sukistani, jotka ovat aivan hyvät pitää ja ehkä vielä paremmatkin ainakin minun jaloissani kuin polyamidi ja villa. Mikähän vika minun jaloissani oikein on, kun ne eivät oikein tunnu hyviltä? Mutta sitten pitää vaan kutoa villasta tai keinokuidusta.
Mutta nyt toivotan jälleen kerran teille oikein mukavaa päivän jatkoa ja tulevan viikonlopun odotusta!
 Tällainen rosan värinen valaisin on siis nyt katossamme ja valoa riittää
 Tässä hieman lähikuvaa kauniista kuvusta
 Tässä vielä valojen kanssa koko komeus
Tässäpä nämä sukat ja siis lankana Puro Batik moniväri

Muut kuvat laitankin sitten muihin blogeihini, joten tervetuloa sinnekin kurkistamaan!
 

Unelmakodin ihanuutta 25.2.2010! Ich wünsche Dir einen schönen Donnerstag...







Tänään on torstai ja 25. päivä helmikuuta. Pakkasta on vielä -10 astetta, mutta lauhtumaan päinhän se on. Ja aurinko armas paistaa pilvettömältä taivaalta. Miten keväiseltä ja ihanalta tuntuukaan sydämessäni! Elämä on niin ihanaa!
Meillä on 10-vuotis juhlavuosi ja sen kyllä tuntee koko kropassaan, kun tuntuu niin ihanalta ja kevyeltä. Kaikki asiat loksahtaa viimein kohdalleen ja elämä hymyilee kilpaa auringon kanssa.
Olen saanut jo Puro Batik langasta tehdyt sukatkin valmiiksi ja nyt aloittelen samaisesta langasta virkaten mekkoa Irma nukelleni. Ja sehän valmistuu nopeasti, koska Irma nukkeni on niin pieni. Mutta ajattelinkin aloittaa uusien vaatteiden tekemisen juuri pienimmistä nukeistani.
Tänään ostimme kauniin valaisimen olohuoneeseemme. Siinä on roosan väriset kuvut ja on messinkirunkoinen. Verhotkin on mielessäni ja tiedän jo, millaiset tilaan.
Eilen olimme taas vesijuoksussa ja sen jälkeen on aina ihan hirveä nälkä, joten keitimme vielä latteet ja söimme kermapullia. No, tiedän, että ei ole terveellistä syödä makeata, mutta kun teki niin mieli, niin pitihän sitä tehdä.
Nyt aurinko jo lämmittää aika kovin ja paistaa tälläkin hetkellä lasitetulle parvekkeellemme. Uskoisin, että jo maaliskuun lopulla tai huhtikuun aikana voisimme päästä parvekkeellekin tekemään käsitöitä ja nauttimaan latteesta.
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa torstai päivän jatkoa ja pitkäkää itsestänne huolta.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Unelmakodin nostalgisia tunnelmia 20.2.2010

Tänään on lauantai ja 20. päivä helmikuuta. Pakkasta on nyt -17 astetta ja myrsky on tosi kova. Muuten on päivä ollut hyvin aurinkoinen, sillä taivaalla ei ole näkynyt pilvenhattaraakaan.
Me olemme soitelleet ja olen aina välillä kutonut sukkia itselleni. Puro Batik on aika kiva lanka kutoa. Se on aivan kuin puuvillalanka ja hyvin nopeatakin. Sain toisen sukan varren pituudeksi jo vaaditut 40 cm ja aloitin jo toista sukkaa.

Sain skannattua myös joitakin ikivanhoja mustavalko kuvia minun lapsuudestani. Silloinhan pidettiin isoja rusetteja päässä, joilla hiukset sidottiin nätisti kiinni. Nykyäänhän eivät pienemmätkään lapset enää pidä rusetteja. Niin ovat ajat muuttuneet! Voi, niitä aikoja entisiä, ne eivät enää palaa! Mutta ei ne tarvikaan palata, sillä minulla on nyt niin hyvä elämä rakkaani kanssa, että päivääkään en vaihtaisi pois.
Mutta nyt laittelen joitain vanhoja kuvia tännekin. Juuri laittelin niitä myös justinan blogiini.
 
Tässä olemme saunavastoja tekemässä ja se olikin hyvin hauskaa puuhaa
 
Ja tässä olen nukkemaakarina jo silloin ja nukkemaakarina vieläkin. Minulla on aina ollut paljon nukkeja ja tässä kuvassa on minun sen aikainen vauvanukkeni, jolle edesmennyt äitini oli tehnyt vaatteita.
 
Tässä olenkin sitten jo tanssityttönä
 
Tässä istun omassa huoneessani ja vieressäni oikealla näkyy kyseinen nukkeni, jonka silloin sain 21 vuotiaana, mutta joka on vieläkin minulla tallella ja esillä, tosin hieman vanhentuneemman näköisenä.

Mutta nyt toivottelen teille oikein leppoisaa illan jatkoa ja puikkojen kilkuttelua ja myrskytuulen huminan kuuntelua!

perjantai 19. helmikuuta 2010

Nostalgisia tunnelmia Unelmakodissa 19.2.2010

Tänään on perjantai ja 19. päivä helmikuuta. Pakkasta näyttää olevan -13 astetta ja tuuli on kova, koska humisee sisään asti. Viikonlopuksi on luvattu lumimyräkkää, joka etenee aina etelä-Ruotsista myös tänne Suomen puolelle. No, onneksi on lämmin koti, mistä voi vain katsella tulevaa lumimyräkkää.
Mutta tänään on oikea onnenpäivä tilipäiväni lisäksi. Rakkaani osti minulle kaksi kerää Puro Batikia, josta aloitin heti kutomaan sukkia ja kyllä onkin pehmeä ja hyväntuntuinen lanka ja tottakai se on Novitan lankaa. Sain myös rakkaaltani jälleen Marabou suklaalevyn ja sen jo popsimme kaksistaan jälkkäriksi. Sitten soi ovikello ja Matkahuollon poika toi meille ison, ison paketin eräältä sukulaiseltani, joka oli säilyttänyt monet vuodet minun tavaroitani omassa kodissaan. Mutta nyt tuli aika, että tarvitsemme niitä tavaroitani, joten pyysin häntä lähettämään ne minulle. Kiitokset ihanista tavaroistani!
Ja tuntui aivan kuin joululta, kun avasimme rakkaani kanssa yhdessä niitä erittäin hyvin pakattuja vanhoja nukkejani. Siellä oli sekä minun vanhoja nukkeja kuin myös rakkaan tyttäreni nukkeja, oli myös ihania vanhoja single levyjä mm. Elvistä, Robertinoa jne. Nämä  tavarat ovat erityisen tärkeitä minulle ja koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin laitanpa tähän jonkinmoisen pläjäyksen näistä tavaroistani.
Tässäpä nämä uudet ja vanhat ystävämme yhteispotretissaan
   
Ja tässä tämä suloinen vauvanukke, jolle löytyi jo mekko ja hattukin kuin myös damaskit ja sukat
 
 
Tässä näkyy isompi nukke, jonka sain edesmenneeltä mieheltäni kihlajaislahjaksi Italiasta vuonna 1971
 
           Tässä näkyy Emma sekä nukke nimeltään Marianne ja hänet olen saanut edesmenneeltä äidiltäni, kun täytin 21 vuotta. Hänellekin löytyi vaatevarastostani uudet vaatteet päälleen
Tässä kuvassa näkyy Amandan seurassa vasemmalla punatakkinen nukke nimeltä Riitta ja oikeanpuoleinen nimeltä Irma. Nämä nuket olen saanut joskus 4-5 vuotiaana eli he ovat jo 60 vuotta vanhoja ja minulle hyvin rakkaita. Vaatteet heille on virkannut edesmennyt mammani eli äidinäitini.


Mutta kuvapläjäykseni nukeistani jatkuu toisessa blogissani eli http://paivatyhteenliittyy.blogspot.com.
Mutta nyt toivotan teille kaikille lukijoilleni oikein mukavaa illan jatkoa ja antakaahan puikkojen iskeä tulta!

torstai 18. helmikuuta 2010

Kuvioneulesukat valmiit - my new socks are ready

Minun pitää vielä kertoa teille, että minulla on ollut ongelmia Rouva Mokkulan kanssa, kun hän ei halua yhdistää nettiin eikä tuo maileja. Siispä vaihdoin kunnon, vanhanaikaisen johdon koneeseeni ja töpseli seinään vain ja kas, kummaa, kun konee suostuukin toimimaan ja vielä nopeastikin, siis nopeammin kuin Rouva Mokkula. No, rakkaani suostui kokeilemaan Mokkulaa, että jospa se toimisi hänen läppärissään. Minä kun tarvitsen tätä nettiä paljon enemmän kuin hän.
Mutta tänään sain pääteltyä sukat ja kuvattuakin. Saimme myös nauhoitettua kaksi kappaletta, nimittäin Aamu toi, ilta vei sekä Suojelusenkelin eli Maan korvessa kulkevi lapsosen tie...
Mutta pitemmittä kirjoituksitta nyt laittelen kuvia. 
 

  

  

  

Näiden kuvien myötä toivottelen teille kaikille oikein leppoisaa illan jatkoa ja kilkutellaanhan puikkoja kilpaa.
 

Danke! Merci! Obrigada! Kiitos!






Tänään on torstai ja 18. päivä helmikuuta. Pian on taas helmikuukin jo mennyttä ja alkaa maaliskuu, joka on jo kevään merkkejä näyttävä kuukausi. Niin se talvikin on pian mennyttä ja kovat pakkaset ja runsas lumen tulo. Mutta aina ajatukset lentävät kesään ja varsinkin ikuiseen kesään ja Brasiliaan. No, pianhan mekin siellä sitten nautimme hyvästä seurasta ja auringon lämmöstä. 
Eilen olimme vesijuoksussa ja siellä on aina niin ihanaa, vaikka välillä harmittaa jotkut, jotka menevät hitaammin eteenpäin, mutta silti se on niin virkistävää puuhaa.
Tänään sain myös pääteltyä ne lukemattomat langat sukistani ja nyt on vain kuvausta vaille. Mutta tänään aiomme vielä nauhoittaakin, koska päivä on nyt valoisa ja täällä on tilaa valita nauhoituspaikkakin. Uskallan luvata jo nyt, että rakkaani laulaa osan eli rubaton ja sitten jatkamme yhteissoitolla. Mielenkiintoista!
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein iloista ja aurinkoista torstaipäivän jatkoa ja pitäkää itsestänne ja myös toisistanne hyvää huolta! Viettäkää ystävänpäivää joka päivä!