Muistoja, muistoja

Onpa jälleen vierähtänyt pitkä aika, kun olen viimeksi tänne blogiini kirjoittanut. Mutta päivät menevät niin nopeasti, että ei meinaa perässä pysyä. Nyt mieleeni tulee aika tuo onnellinen, vaikka ei tässäkään ajassa mitään muutosta ole tullut huonompaan suuntaan. Ainahan sitä voi miettiä ja muistella vanhoja hyviä aikoja, kuten sanotaan. Ja toki mieluummin muistelee hyviä ja onnellisia aikajoa kuin ikäviä aikoja, joita niitäkin varmasti jokaisella meillä on ollut elämässämme. Mutta sitten on myös niitä huippuhyviä aikoja, jotka palautuvat mieliimme aina silloin tällöin. Minulla on hyvin paljon muistoja, sekä hyviä että ikäviä, mutta mieluummin kerron niistä hyvistä ajoista. Minulla on aina ollut hyvä ja turvallinen koti. Kävin koulun ja menin töihin ja menin naimisiin ja sain ensimmäinen lapseni. Se oli myös ihanaa aikaa, joskin siihen liittyy myös ikäviä hetkiä. Mutta sitten joitakin vuosia myöhemmin sain kaksoset, joka teki minut ikionnelliseksi. Olin ensin saanut seurata ensimmäisen lapseni kehitystä ja nyt sain seurata kahta yhdellä kertaa ja se, jos mikä, on todellakin mielenkiintoista. Mutta ne ajat ovat jo takanapäin ja lapseni ovat jo aikuisia ja vanhimmalla lapsellani on jo omia lapsiakin tepsuttelemassa. Näin on aikaa vierähtänyt ja aina palaa kuitenkin mieleeni ne ajat, kun lapseni olivat vielä pieniä. Nyt on todellakin mukavaa seurata heitä omissa oloissaan, kun he ovat jo aikuisia. No, meillä vanhoilla on myös omat suunnitelmamme, joten meille tulee muutaman vuoden kuluttua erittäin suuri elämänmuutos, kun aiomme muuttaa Brasiliaan pitkäaikaisten ystäviemme luokse, joihin olemme pitäneet yhteyttä jo 46 vuotta. Siellä tulee olemaan myös ihanaa ellei ihaninta aikaa, kun saamme vain nauttia kaikesta ja varsinkin siitä ikuisesta lämmöstä, mitä siellä on. Meitä odottaa siellä jo oma koti puutarhoineen ja uima-altaineen ja hyvine ystävineen. Mitäpä ihminen voisi enää muuta toivoa!