22.2.2018

22.2.2018
Danny

tiistai 23. marraskuuta 2010

UNELMAKODIN KUULUMISIA 23.11.2010

Tänään on tiistai ja 23. päivä marraskuuta. Maa on jo valkoinen ja pakkastakin on jo -10 astetta. Taivas on hyvin kaunis, vaikka ainahan taivas on kaunis, on se sitten sininen tai harmaa, niin omalla tavallaan aina kaunista katseltavaa.


Nyt on enää 11 yötä, kun mekin nousemme tuonne pilvien yläpuolelle ja se on mahtavaa. Tästä on hyvin pitkä aika, kun olemme viimeksi olleet koneessa. Se oli nimittäin vuonna 2002, kun kävimme Brasiliassa ystäviemme luona. No, suuri kaipaus on yhä ja sinne me vielä menemmekin, mutta nyt reissataan täällä lähempänä.


Onpa kulunutkin pitkä aika, kun tänne olen kirjoitellut. Olen pitänyt tätä blogiani jo 3 vuotta ja ylikin ja tämä on hyvin rakas minulle, joten en aio tätä lopettaa, en vain voi.


Mutta nyt ajattelin laitella tännekin joitain kuvia, siispä nauttikaa:

Tässäpä pakkasaamun kauneutta 7. kerroksesta kuvattuna

Tässä me yhdessä, siis Heidimme ja minä joulun tunnelmissa

Ja voi tätä vanhankin riemua, kun rakkaani osti minulle ihanat Mikin ja Minnin. Kiitos rakkaani!


Nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa ja turvallista viikkoa ja enkeleitä kanssanne joka päivälle!

Ei kommentteja: