Mutta nyt juuri tulee mieleeni ajat monta, monta kymmentä vuotta sitten. Minä synnyin merikaupungissa ja siksi kai kaipaankin niin kovin merta. Siitä ajasta en tosin muista paljon mitään eikä ole enää ketään, jolta voisin kysyä asioista. Mutta sen muistan ainakin, että syntymäkaupunkini oli pieni satamakaupunki Suomen etelärannikolla Suomenlahden rannalla. Siellä asuin onnellisena ensimmäiset 7 vuotta, jolloin aloitin myös koulun. Minun olikin helppoa mennä kouluun, kun osasin jo lukea aivan suoraan. Luin kuulemma jopa Helsingin Sanomia, vaikka olin tuolloin vasta 5 vuotias, kun opin lukemaan. Mutta sitten muutimme pääkaupunkiin ja sitten vielä Kouvolaan, jossa kävin koulut. Kouvolassa sain viettää rauhallista lapsen ja nuoren elämää. Meitä asui samassa talossa paljon samanikäisiä lapsia, joiden kanssa leikimme piilosta, nuolipiilosta, kahtatoistatikkua, kirkonrottaa jne. Siellä oli kaikenlaista puuhaa kesät ja talvet. Talvella teimme lumilinnoja ja siellä istuimme ja poltimme kynttilää. Pihalle teimme myös liukumäen ja sitäkin oli hauska lasketella. Keväällä oli jo kiire pestä pyörä, jolla pääsin ajelemaan pitkin ja poikin. Se oli sitä ihanaa huolista vapaata aikaa, mitä nykyajan lapsilla ei taida olla. Silloin leikimme paljon kotileikkiä ja meillä oli nuket ja vaunut ym. Nykyään lapset saavat jo syntymälahjaksi tietokoneen ja kännykän.
Maailma menee eteenpäin kovaa vauhtia ja niin menee elämäkin, jos siitä ei huolehdi tarpeeksi.
Mutta tämä elämäni kertomus, joka on täyttä totta, jatkuu taas seuraavalla kerralla.
Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa päivän jatkoa ja pitäkää itsestänne ja toisistanne hyvää huolta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti