22.2.2018

22.2.2018
Danny

lauantai 10. tammikuuta 2009

Onnenpesän kuulumisia

Tänään on lauantai 10.1.2009. Aamulla oli -4 astetta pakkasta, mutta päivällä oli jo lämpöasteita ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Kävin tänään kampaajallani ja otin kiharat ja nyt tuntee taas olevansa ihminen, kun sai hiukset kuntoon.
Sitten nopeasti söimme ja raivasimme tilaa nauhoitusta varten. Eihän täällä Onnenpesässä mitään suuria raivaamisia ole, kun tämä pesämme on niin ihanan pieni. Mutta näin saamme kaikki olla lähellä toisiamme ja toisaalta tämä on jo meidän paalupaikkamme Brasilian matkaamme ajatellen.
Soittelimme noin tunnin ajan ja kyllä tuntui, että paikat oli jo puutuneet, mutta siinä minä vetelin hanuriani vaan oikein sydämeni pohjasta ja hauskaakin riitti, kuten aina. Pian viemme nauhoituksen koneelle ja sitten dvd:lle ja sitten matkaan vain kohti Brasiliaa.
Mieheni otti minusta ja koiristammekin uusia kuvia, joten laitan niitä tännekin, vaikka ne kuvat tulevat tähän ylemmäksi, mutta eihän se mitään haittaa.
Nyt toivotan teille kaikille lukijoilleni oikein mukavaa lauantaipäivän jatkoa ja mukavia hetkiä!

Ei kommentteja: