22.2.2018

22.2.2018
Danny

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Justina and Unelma 12 years old - Justina et Unelma 12 ans: Happy birthday - Joyeux anniversaire!

Justina 12 vuotta
Unelma 12 vuotta


Tänään on keskiviikko ja 2. päivä joulukuuta. Tänään on ollut hyvin kiireinen päivä meillä eläkeläisilläkin ja on toki koko viikko. Mutta tänään olimme vesijuoksussa ja siellä on aina niin ihanaa ja on hirveä nälkä, kun tulee kotiin. No, rakkaani kävi ostamassa Skype-laitteet ja nyt toimii kaikki vehkeet hyvin eli Skypellä olemme yhteydessä maapallon toiselle puolelle ja saimme uuden web kamerankin sitten samalla. No, entinen on jo 6 vuotta vanha, joten onpa web kameratkin muuttuneet näiden vuosien aikana.
Syötyämme päivällisen, joimme latteet ja nautimme jäätelöä kuningatarhillon kera ja annoimme synttärisankareillekin jäätelöä. Kylläpä on aika vierähtänyt, kun Justina ja Unelmakin ovat jo 12 vuotiaita. Muistan kuin eilisen päivän sen onnellisen tapahtuman, kun rakas edesmennyt Cindy-äiti sai viisi suloista pienokaista, joista kaksi jätin itselleni. Mutta toivomme, että Justina ja Unelma saisivat elää vielä kanssamme kauan aikaa.
Olen soitellut urkuja ja tutkinut tätä uutta konetta ja nyt on vielä nämä Skype-laitteet, jotka kokeilujen jälkeen toimivat aivan hyvin. Käsityöt ovat nyt jääneet hieman taakse, sillä nyt hoidan itseäni paremmin ja käyn jopa lenkilläkin. Vesijuoksussa juoksin 600 metriä, joten kyllä siinä jo kilot tippuvat.
Mutta nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa illan jatkoa ja hyvää yötä!

2 kommenttia:

Tarina kirjoitti...

Wuh-Wuh ja hau syntymäpäiväsankareille ja kunnon halirapsutukset! Isännäle ja emännälle intoa tietotekniikan ja musiikin kanssa!Ihastelkaa upeaa kuuta!

Helena kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Tarina! Justina ja Unelma kiittävät myös wuh-wuh! Juuri juttelimme maapallon toiselle puolelle Skypellä ja näköispuhelua ja hauskaa todellakin riitti! Nyt toivotamme sinulle oikein mukavaa illan jatkoa ja hyvää yötä ja tavataan Höyhensaarilla!