22.2.2018

22.2.2018
Danny

torstai 17. joulukuuta 2009

Lapaset kahdella puikolla - Mitaines sur deux aiguilles - mittens on two needles



Tänään on jo torstai ja 17. päivä joulukuuta. Lunta on edelleenkin noin 10 cm ja kova pakkanen jatkuu. Mittarimme näyttää -18 astetta, hrrrr. Mutta sisällä on lämmintä ja rauhallista. Meillä ei ole kiirettä minnekään. Emme touhuile joulun kanssa ollenkaan, vaan vietämme oikein rauhallisen joulun. Rakkaani on jo ostanut minulle ihanan joululahjan eli uuden tietokoneen, joka on niin mahtavan ihana ja on uusi näppis ja hiirikin, joten kyllä nyt kelpaa kirjoitella. Olen kutonut lapasia kahdella puikolla ja nyt puuttuu enää peukalo, joka aiheuttaa eniten päänvaivaa, mutta eiköhän sekin onnistu, kun alkaa vaan tekemään.
Eilen olimme vesijuoksussa kahden viikon tauon jälkeen ja kyllä oli tosi ihanaa. Tänään menemme omaan saunaan ja toki vasta on aina mukana. Huomenna menen vielä viimeisen kerran kuntoutukseen ja ensi viikolla taas pääsemme vesijuoksuun.
Me olemme myös soitelleet joululauluja mm. White Christmas ja What a wonderful world, jotka ovat tosi kauniita molemmat. Sitten teemme taas yhdessä brasilialaisten ystäviemme kanssa musiikkivideon, mutta nyt soitamme It´s now or never. Ja ehkäpä vielä kappaleen Are you lonesome tonight ja monet muutkin tutut biisit.
Minä vaan mietin, että pitäisiköhän sittenkin tilata vielä ennen joulua lankaakin, mutta en ole varma, jos löytyisi laatikosta sen verran, mitä nyt ajattelin tehdä.
Mutta täytyy vain todeta, että kyllä hyvät ystävät ovat elämän enkeleitä!
I had to say that good friends are the Angels of your life! Thank you! Merci!
Nyt toivotan teille kaikille rauhallista joulun aikaa ja nauttikaa pienistäkin asioista joka päivä!

2 kommenttia:

Marginata kirjoitti...

Pakkanen paukkuu täällä etelärannikollakin ja aurinko paistaa! Voi kunpa ei tarvitsisi istua koko valoisaa aikaa sisällä töissä :( Mutta viikonloppuna nautimme talvisäästä :) Hyvää viikonloppua.

Helena kirjoitti...

Kiitos kommentistasi Marginata! Hyväöä viikonloppua ja leppoisaa joulun aikaa!