22.2.2018

22.2.2018
Danny

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Ilonpesän keskiviikon kuulumisia-Wednesday´s coverage from the Estate of Joy- La couverture de mercredi de la succession de joie


Tänään on taas jo keskiviikko. Eilinen päivä meni niin nopeasti, että enpä ehtinyt päivittämään. Mutta tänään ei vielä ole aurinko pilkahtanut, mutta voihan sekin vielä tapahtua. Asteita on tänä aamuna +3 astetta. Ja etelässä näyttää kirkasta taivasta, joten toivotaan, että aurinkokin vielä meille näyttäytyisi.

Eilen aloitin sukan kutomisen enkä malttanut sitä lopettaa, vaan jatkoin ja jatkoin oikein kuvion kera, mutta siitä sitten myöhemmin enemmän. Sitten sain uusia lankoja, joista kudon rakkaalle tyttärelleni tuplat eli tuplalapaset ja niitähän ei kauan aikaa kudo.

Tänään on taas ihana vesijuoksu, joten vesijuoksun jälkeen on tosi raukea olo. Ehkäpä sitten aloitankin tuon lapasen teon, jos en muuta jaksa nimittäin ajatella. Tuon sukan väsäämisessä onkin hieman enemmän ajateltavaa.

Aamulla heräsin, kun Unelman häntä alkaa hakkaa aina samaan aikaan ja siihen yhtyy toki siskonsa Justinakin. Ja sitten nuolemista ja sitä riittää, joten eipä tarvi aamupesuakaan naamalle suorittaa, kun kaksi kieltä nuolee naamankin märäksi.Muuten sama nuoleminen on myös illalla, mutta silloin hoitaa iltapesun Justina ja se on myös jokailtaista. Sitten vasta saa nukkua, kun Justina on illalla pessyt meidät molemmat. He ovat niin suloisia! Tälläkin hetkellä ovat molemmat sulostuttajat jaloissani nukkumassa.

Mutta nyt toivotan teille kaikille oikein leppoisaa ja aurinkoista syyspäivän jatkoa!

2 kommenttia:

Tarina kirjoitti...

Täällä oli ihana tähtikirkas taivas ennen klo7.00, mutta sitten sää muuttui harmajaksi sataa ropsutellen välillä. Minulla on sukka-, huppuhuivi- ja lapasneulomukset menossa ja tulossa. Viihtyisää iltaa onnenpesään ja kauniita unia! Mietiskelehän minkä lankakerän otat mukaan "tyynysotasille" ennen uinahtamista höyhensaarelle ;)!

Helena kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Tarina!Täällä jälleen aurinko paistaa ja olo on saunapuhdas ja löylynlyömä. Otin kovat löylyt ja mittari näytti jo +94 astetta ja vielä vastakin oli käytössä. Huhhuh! Jaa, otan varmaankin suloisia vaaleanpunaisia Maija lankoja joita sitten nakkelen sinulle siellä Höyhensaaren valtakunnassa!