22.2.2018

22.2.2018
Danny

maanantai 26. lokakuuta 2009

Uudet tuplalapaset ja muuta mukavaa - new doublemittens and something else

 Tällaisen rottinkilaatikoston rakkaani antoi minulle häälahjaksi, jotta saan lankani sinne säilytykseen.

                                        Tällaiset tuplalapaset tein siis rakkaalle tyttärelleni


Tänään on 26. päivä lokakuuta. Päivä on ollut hyvin pimeä ja sadetta on tihutellut pitkin päivää. Aamulla kudoin tuplalapasia ja nyt toinen on kärkikavennuksessa ja toinenhan on jo valmis. Huomenna olisi tarkoitus saada postiin ja tyttäreni käsiä lämmittämään.

Tänään olimme myös vesijuoksussa ja juoksin tänään vain 500 metriä, koska isolle puolelle tuli hyppääjiä ja tällä pienellä puolella oli sen verran paljon meitä juoksijoita, että ei oikein hyvään vauhtiin päässyt. Mutta kuitenkin 500 metriä ja puoli tuntia siellä vedessä vierähti ja sitten kuumaan saunaan ja kotiin.

Ensin söimme ja sitten alkoi harjoitukset, jolloin minä säestin  ja rakkaani lauloi ja hyvin lauloikin, kun on kaunis ääni annettu. Huomenna yritämme nauhoittaa ja lähettää nauhan sitten Brasiliaan ystävillemme.

Aion saada tuplalapaset vielä tänään valmiiksi, joten nyt toivotan teille kaikille oikein mukavaa illan jatkoa ja hyvää yötä!

Ei kommentteja: